Tällä kertaa luvassa aika giganttinen kuvapäivitys. Ensin kuvia Laosista – tykkäsimme kovasti tästä sympaattisesta, ystävällisestä ja rauhallisesta maasta! Lopuksi hieman toisenlaista näkökulmaa matkustamiseen.
Saavuttuamme Laosiin suuntasimme ensin jokiveneellä kahdeksan tuntia rauhalliseen pikkukylään nimeltä Muang Ngoi. Siellä arki soljui leppoisaan tahtiin Mekong-joen kanssa, generaattori puski iltaisin sähköä kolmeksi tunniksi ja jos vielä tarvitsi valoa niin poltettiin kynttilöitä. Toisaalta tuntui ihan luontevalta mennä sähköjen sammuttua jo yhdeksän-kymmenen aikoihin nukkumaan. Täällä pääsi hyvin laosilaiseen rytmiin kiinni ja viihdyimmekin Muang Ngoissa kymmenen päivää. Mitään moottoriajoneuvoja ei löydy, sillä kylänraitti on ehkä 200 metrin pituinen.
Kaikki ruoka-annokset tehtiin aivan alusta asti. Jääkaappeja ei ollut, joten kaikki oli supertuoretta lähiruokaa. Kannatti varautua, että ruokaa sai odottaa 1-2 tuntia, sillä yleensä ruuat valmisti yksi henkilö, joka sytytti ensin hellaan tulen, keräsi tarvittavat ainekset ja alkoi kokkaamaan, annos kerrallaan. Esimerkiksi kerran tilattiin tuoremehut ja tarjoilija kävi ensin etsimässä paikalle kokin, sitten käynnisti generaattorin ja lopulta noin tunnin kuluttua saimme kolme lasia mehua.
Riku odottelemassa ruokaa komeissa kulisseissa.
Näinkin pieneen paikkaan soljui yllättävän paljon turisteja, mutta moni oli siellä vain muutaman päivän. Meistä oli hyvä rauhoittua siellä pitkään kiireisen Kiinan jälkeen.
Kaikkialla vilisti kanoja tipuineen (kanaemot opetti tipuja kuopimaan maata), aamuyöstä reviirihuutelunsa aloittavia kukkoja, koiria, kissoja ja kaakattavia ankkoja.
Ammuuuu-u! Muang Ngoissa talon pihalla ei pidetäkään autoa.
Kanoottiretkellä bongattuja jokisikoja.
Hämärän koittaessa talojen kattojen alle ja seinille kiipesi gekkoja pyydystämään ilta-ateriaksi ötököitä. Ennätys meidän bungalowin katolla oli 7 gekkoa yhtäaikaa!
Käytiin samoilemassa hieman kylää ympäröivässä viidakossa.
Pojat suunnistaa.
Ei täälläkään aina aurinko helli. Sateiden jälkeen tiet muuttuivat mutavelliksi, joilla oli vaikea kulkea liukastelematta. Kuva hiukan isommasta lähikylästä joen varrella.
Kenkiä sai olla useammankin kerran pesemässä kurasta.
Aurinkoista sadepäivien jälkeen.
Muang Ngoissa niinkuin muuallakin Laosissa vilisti tusinoittan kilttejä ja nauravaisia lapsia. Jaoimme Muang Ngoissa lapsille ilmapalloja, kuvan tytöllekään ei tullut parku vaikka pallo myöhemmin hajosi, vaan hän kehitti tästä uudenlaisen lelun.
Laosilaiset olivat iloisia, ystävällisiä ja välittömiä. Usein paikallisten kanssa asioidessa he hekottelivat samalla iloisesti, mikä tietysti tarttui. Tässä pikalähetys laosilaista mentaliteettia: :D
Soppakeittiössä Muang Ngoin markkinoilla.
Viihtyisä bungalowimme.
Usein sisään kuului erilaisten eläinten ääntelyä, tässä kuvattu meidän ja Rikun bungalowin välissä vipeltäviä kulkijoita. Bungalowimme kuistin alta löytyi myös pesivä ankkapari.
Usein vuoret huokailivat sumua ja maisema oli satumainen. Tuntui kuin olisi elänyt pilvien keskellä!
Spotlight!
Tässä hieman sekalaisia Laos-kuvia, portti temppeliin Vientianessa.
Aamukahvi ja myslihedelmäjugurtti-annos Luang Prapangissa. Perinteisemmän maaseudun vastapainona kaupungeista löytyi fiinejä länsimaisia kahviloita.
Luang Prapangissa sai 50 sentillä hedelmistä aivan ihania tuorepuristettuja mehuja.
Ranskalaisten perintönä on patonkikulttuuri, melkein mistä vaan sai täytettyjä patonkeja.
Luang Prapangin lungein kahvila-ravintola-baari Utopia.
Utopian pihaa pimeän koitettua.
Eksyttiin toiseen ravintolaan muotinäytöksen aikaan. Catwalkilla perinneasuja.
Joulutunnelmaa Luang Prapangissa.
Jouluaaton aattona annettiin Rikulle synttärilahjaksi hunajachilimarinoitua laolaoa sekä bisbis-lakun Suomesta mitä olin kantanut mukana tähän asti :D
Lumihiutaleita Laosissa!
Kahvit emalitarjottimella tuntui jotenkin tosi kotoisalta.
Kylmän päivän pelastus – sauna!
Juuri niin, sauna! Laosista löytyy perinteinen saunakulttuuri. Sauna on höyry- ja savusaunan sekoitus. Löylyä ei heitetä mutta kuumaa höyryä päästetään yrittien läpi pieneen pimeään koppiin, missä istutaan sarongit päällä.
Käytiin testaamassa kolme saunaa, tässä Vientianen saunan yhteisestä avoimesta vilvoittelu- ja pesutilasta. Myynnissä oli maitoon sekoitettavaa tamarinditahnaa tai hunajaan sekoitettavaa yrttitomua, mitä hierottiin iholle ennen saunaan menoa. Kokeilin hunajayrittiseosta, joka tuntui hieman tiikeribalsamimaisen hehkuvalta.
Menossa höyryihin.
–
Yritän tähän loppuun tarjota hieman erilaista perspektiiviä matkustamiseen, tuntuu et tänne valikoituu vain kaikkia ihania kuvia, joissa aurinko paistaa, ruoka on ihmeellisen ihanaa ja kaikki kaunista. Matkustamissa on myös muitakin puolia, jotka ei ehkä tässä välity niin hyvin.
Matkanteko voi välillä käydä voimille, etenkin kun olemme pyrkineet menemään vain maita ja meriä pitkin välttäen lentämistä (ainoa lento on ollut Tokioon). Takana on yksi kahden vuorokauden merimatka, tuhansia kilometrejä junilla ja muutama tuhat myös bussilla. Toisaalta lentäminen se vasta rasittavaa onkin – yllättävän mukavissa läpi yön kulkevissa liikennevälineissä voi rauhallisesti makoilla määränpäähän saakka.
Kuva yöbussistamme välillä Kunming – Luang Prapang, matka kesti 26 tuntia. Laosissa piti liikkua vain busseilla ja tie oli äärimmäisen pomppuisaa, mutkaisaa ja mäkistä. Onneksi kaikki ajoivat tosi hiljaa, muuten meno olisi voinut olla jokseenkin hiuksia nostattavaa.
Liitin tämän kuvan tähän vain siksi, että kun otin tämän otoksen, tunsin oudon nipistyksen reidessäni. Bungalowissa nipistyksen aiheuttajaksi paljastui paksu musta iilimato, joita löytyi kolmisen kappaletta housujeni alta. Nappasimme nämä kaverit pieneltä viidakkoretkeltämme.
Iilimatoja ja potentiaalisesti malariaa ja dengue-kuumetta kantavia hyttysiä pahempia luonnonkappaleita emme ole kohdanneet. Muutaman kerran on ollut jotain pientä flunssaa ja Kiinassa kerran maha myllersi hurjasti.
“When you have heard,
you must listen;
When you have seen,
you must judge in your heart”
-Lao proverb
Vang Vieng nimisessä kylässä Laosissa heräsi ehkä eniten kysymyksiä turismin vaikutuksesta. Ja turismin laadusta, matkailuakin voi harrastaa niin erilailla. Jo Vang Viengiä lähestyttäessä huomasin, miten paikallisen käyttäytyminen falangeja eli ulkomaalaisia kohtaan muuttui kylmäkiskoisemmaksi ja etäisemmäksi.
Vang Viengillä on komeiden maisemien lisäksi maine Laosin “bilekeskuksena”, ja en yhtään ihmetellyt paikallisten käyttäytymisen muutosta kun päästiin perille. Tottakai siellä käy fiksujakin turisteja, mutta tuntui että liian moni oli tullut sinne käyttäytymään huonosti. Ehkäpä suurin ongelma oli paikallisten pitämät baarit, jotka soittivat myöhään yöhön musiikkia hyvin kovaa, eivätkä kunnioittaneet lainkaan laosilaista rytmiä. Luulen, että tämä myös karkoittaa potentiaalisia turisteja, sillä paikka on räätälöity vain jollekin tietylle ihmisryhmälle. Jatkoimme sieltä hyvin nopeasti Vientianeen, hieman huonovointisina näkemästämme.
Etenkin Laosissa matkaillessa on mietityttänyt se, että on mukana levittämässä turismia kaukaisempiin paikkoihin, kuten Muang Ngoihin, missä elinkeino on hiljalleen siirtymässä turismiin perinteisten elinkeinojen harrastamisen sijaan. Toisaalta turismi on varmasti kannattavampaa ja leppoisampaa bisnestä. Muang Ngoissakin bungaloweja pitävä perhe sai työskennellä yhdessä, emäntä kokkasi ruokia ja hoiti lapsia, isäntä laajensi bisnestä ja auttoi myös ravintolassa ja lastenhoidossa. Paikalliset vaikuttivat tyytyväisiltä ja iloisilta, toisin kuin suurin osa Vang Viengissä.
Ilmarin löytämässä Lucretia Stewardin kirjassa Tiger Balm (Travels in Laos, Vietnam & Cambodia) kerrotaan, että vielä vuonna 1990 Vang Viengiin ei päästetty matkailijoita: “Vang Vieng was some four hours’ drive from Vientiane near Sayaboury and supposed to be rather beautiful but foreigner were not permitted to go there because of possible attacks by bandits or outbreaks of fighting.” Aika paljon meininki on muuttunut niinkin lyhyessä ajassa.
Vientianessa näkyi hämmentävä määrä upouusia isoja autoja, tuntui että 7/10 autosta oli tällaisia. Voi olla, että turistibisnes kannattaa ja yhä useammalla on varaa satsata hienoon autoon.
Kaikki eivät kuitenkaan hyödy turismista, eikä turisti voi auttaa jokaista. Matkalla näkee valtavia elintasoeroja ja suurta köyhyyttä. Jokaista ei voi auttaa ja avustaa. Välillä myös paikalliseen kulttuuriin kuulumattomuus ja jatkuva paikasta toiseen liikkuminen uuvuttaa, tuntee olevansa irtolainen.
Chiliteessä on aikalailla esitelty postikorttimaisia kuvia, mutta kurisioteettina taltioimme myös kaikkea muuta – rujonkaunista, kaaottista, outoa… Näitä ei vaan aina päädy blogiin asti.
Yksinäinen mies ja rapistunut kuja.
Maisemat ei aina hivele silmiä.
Kunmingin Wallmartin ruokaosastolla myytiin surullisia sammakoita ja kilpikonnia. Lokkipuistossa taas myytiin johonkin ripustettavia palloja, joiden sisään oli laitettu eläviä kaloja tai punakorvakilpikonnavauvoja. Länsimainen lihan tehotuotanto ei ole ehkä kauniimpi juttu sekään, mutta asiaa ei ole tottunut kohtaamaan.
Oudot tavat myös ihmetyttävät. Tässä kuva ravintolasta Hangzhuossa, missä paikallinen seurue heitti kaikki roskat lattialle.
—
Loppuun vielä muutama lause viime kuulumisista.
Nyt ollaan Bangkokissa huomiseen, tästä suunnistetaan saarille snorkkeloimaan ja joogaamaan. Käytiin Non Khaissa katsomassa isoja Buddha- ja muita patsaita patsaspuistossa, loppuun vielä pari kuvaa tältä seikkailulta.
Sellaista tällä kertaa! Mitä parhainta alkanutta vuotta kaikille! :)
P.S. Mistä mahtaa tulla tämän postauksen otsikko…?
Myös maalta löytyy monenlaista menijää – esimerkiksi tämä kotigekko. Yöt se metsästää pörriäisiä, tuhatjalkaisia ja skorpioneja, päivät se lepuuttelee pääasiassa kylpyhuoneemme katossa. Vaikka gekkoa ei aina näkyisikään, sen kyllä kuulee – viidakossa kaikuu sen kovaääninen laulu: gekkooo, gekkooo, gekkooo! 
Buddhan synttäreitä eli 
