Kolmisen viikkoa jo Koh Taolla eli Kilpikonnasaarella Siaminlahdella. Turisti- ja reppureissarimassat ovat pääosin palailleet kotimaihinsa, mikä on meille eduksi – saarella on hyvin tilaa ja seesteinen tunnelma.

Huoli kesämyrskyistä ja veden samenemisesta on osoittautunut turhaksi – sää ja vedenalainen näkyvyys ovat olleet erinomaiset. Snorklatessakin näkee paljon – ylläoleva kalaparvi on kuvattu parin metrin syvyydessä. Laitteilla lajiin tulee kirjaimellisesti lisää syvyyttä, ja vapaa kolmiulotteinen vedessä liikkuminen on lähellä lentämisen kokemusta. Suoritimme laitesukelluskurssin Suomessa keväällä 2007, mutta harrastus jäi viiteen sukellukseen Saimaan hyytävässä vedessä. Nyt palasimme vedenalaiseen maailmaan.

Korallia, merisiilejä ja paljon pikkukalaa.

Mureena!

Katkarapukaloja.

Perhoskalapari.

Iso pallokala.

Säppikala eli pahamaineinen triggerfish!

Korallissa asuu joulukuusimatoja, jotka pujahtavat piiloon, jos niiden lähellä käy virtaus.

Jatkokurssin jälkeen olemme saaneet sukeltaa 30 metriin saakka, mikä avaa uusia kohteita, esimerkiksi tämän hylyn, jonka rakenteiden seassa kalaparvi ui. Emme mene hylkyihin sisään.

Sama laivanhylky ja remora, joka tuli näykkimään meitä.

Sukelluskoulun alus.

Myös maalta löytyy monenlaista menijää – esimerkiksi tämä kotigekko. Yöt se metsästää pörriäisiä, tuhatjalkaisia ja skorpioneja, päivät se lepuuttelee pääasiassa kylpyhuoneemme katossa. Vaikka gekkoa ei aina näkyisikään, sen kyllä kuulee – viidakossa kaikuu sen kovaääninen laulu: gekkooo, gekkooo, gekkooo! 

Buddhan synttäreitä eli Songkrania juhlitaan Thaimaassa vesisodalla. Ämpärein, puutarhaletkuin ja vesipyssyin varustautuneet thaimaalaiset ja turistit vauvasta mummoon kastelevat toisiaan. Songkrania juhlitaan isoiten Chiang Maissa, missä se kestää vähintään viisi päivää. Alla kuvakimara vesileikeistä.

Ei välttämättä kenellä isoin pyssy…

…vaan kenellä kylmin vesi!

Hyrrrr!

Juhlaan kuului myös mentolinen talkki, jota paikalliset hieroivat kaikkien naamaan.

Lopuksi hieman muuta!

Käytiin todella hienossa luolassa, joka sijaitsi kiipeilykallion sisällä. Sinne piti mönkiä otsalampun kanssa, pimeä käytävä päätyi lopuksi noin 40 metriä korkeaan luolaan, jonka katossa olevasta reiästä siivilöityi valoa. Luolan sisällä oli yksi reittikin, joka kiivettiin!

Kävin Rikun kanssa intialaista ravintola Bollywoodia pyörittävän rouvan kotona kokkauskurssilla ja opettelimme tekemään malai koftaa, channa masalaa,  chicken tikka masalaa ja aloo gobia.

Euron hedelmälautanen!

Testattiin thaimaalainen hotpot, tässä tapauksessa mm. sitruunaruoholla, valkosipulilla ja inkiväärillä maustetussa keittoliemessä kypsennettiin erilaisia kasviksia ja syötiin nuudeleiden sekä ihanien kastikkeiden kanssa. Pöydässä oli myös paistolevy, ja jos halusi jotain käryyttää, listalta löytyi monenlaisia lihoja ja varmaan seitsemän eri sorttista sientä.

Chiang Main sunnuntaimarkkinoilta saa ehkä maailman parhaat ruuat. Tässä oma ehdoton lemppiruokani som tam, eli tulinen papaijasalaatti. Jälkkäriksi kookosmaito-tahmariisiä ja tuoretta mangoa.

Suunnitelmani oli viettää Pohjois-Thaimaan Chiang Maissa pari viikkoa ja suunnata sitten takaisin etelään. Olikin niin viihtyisää, että jäin pidemmäksi aikaa. Nooran piti tutustua Singapore-viikon jälkeen Indonesian Baliin lähes kuukauden, minkä jälkeen olimme sopineet treffit Krabille. Bali-kiintiö täyttyi kuitenkin ennakoitua nopeammin – noudin pian Nooran Chiang Main lentokentältä. Olemme viettäneet täällä sen jälkeen kiireetöntä elämää, nauttien kaupungin ystävällisestä ilmapiiristä ja muun muassa maukkaasta ruokatarjonnasta.

Muitakin muutoksia suunnitelmiin on tullut. Jäämme loppureissun ajaksi Thaimaahan, koska maa tuntuu meille juuri nyt parhaalta paikalta. Intiaan ja Nepaliin ei sovi mennä hätäillen, joten ehkä joskus toiste.

Tiistaina 19. päivä yöjuna vie meidät Bangkokiin ja keskiviikkona 20. jatkamme Surathanin kautta Krabille muutamaksi päiväksi. Sen jälkeen asetumme Koh Taon saarelle noin kuukaudeksi, tarkoituksena sukeltaa, elleivät kesän myrskyt ole myllänneet vesiä sameiksi.

Maassa maan tavalla – Chiang Maissa ja lähiseuduilla liikkuu parhaiten kevytmoottoripyörällä.

Yksi Chiang Main vetovoima on kalliokiipeily. Etelän Krabia pidetään ehkä maailman parhaana sporttikiipeilypaikkana, mutta mielestäni täällä pohjoisessa reitit ovat vielä laadukkaampia. Kallio sijaitsee noin 30 kilometrin päästä kaupungista, joten kiipeillä saa kauniissa ja rauhallisessa ympäristössä.

Emilio varmistaa, Anu kiipeää 6b:tä.

Sama reitti, 20 metriä korkeammalla.

Ei viidakkoa kallion tuntumassa.

Mutta sitäkin löytyy, kun vain lähtee toiseen suuntaan kaupungista. Tässä luonnonpuistossa oli lukuisia vesiputouksia.

Vanha näköalapaikka.

Henkien taloja on kaikkialla, yhtä lailla kaupungeissa, kylissä ja luonnon keskellä. Asuntojen ja tärkeiden paikkojen suojelushengille jätetään uhrilahjaksi ruokaa tai vaikkapa avattu kokispullo. Tapa on vastaavanlainen kuin Suomessa ennen vanhaan – silloin annettiin uhrilahjoja talon tontulle, joka suojeli asumusta eikä antanut saunankaan palaa. Suomessa kotitontut on jo kauan sitten hylätty pärjäämään omillaan – ovatkohan muuttaneet Thaimaahan parempaan hoivaan.

Sää parin viikon takaa.

Tällaisissa maisemissa viivyttiin lähes kuukausi, nyt takaisin Bangkokissa. Seuraavaksi luvassa omat seikkailut, suuntaan Singaporeen ja Balille, Ilmari Pohjois-Thaimaaseen Chiang Maihin. Tämä siksi, että haluamme kokeilla myös itsenäistä matkustamista. Jatkamme taas yhdessä huhtikuun alussa Etelä-Thaimaassa.

Pakko muuten todeta, että kuvassa maisema näyttää tosi eksoottiselta, eksoottisemmalta kuin mitä todellisuudessa tuntui! Ehkä asiaan vaikuttaa hidas matkanteko, kun maisemat muuttuu hiljalleen reissun edetessä busseilla ja junilla, niin niihin aina tottuu ja ne arkistuu.

Thaimaassa matkanteko on muuten äärimmäisen vaivatonta, kaikki aina järjestyy. Ko Phanganilla otimme taksin saaren toisesta päästä toiseen päähän ja matkalla meille säätyi kätevästi liput samalle päivälle Krabille asti.

Yöjunalla matkustaminen on myös ehdottomasti paras tapa liikkua, suosittelemme erityisesti tuulettimella (ei ilmastointi) varustettua vaunua, mistä kotoisa yläpeti! Kuva Surathanin juna-asemalta.

Kuva otettu kanoottiretkeltämme. Käytiin tuolla luolassa snorkkeloimassa.

Sinisen sävyjä.

Fisuja! Jos oli ihan paikallaan, tulivat nämä näykkimään sormia.

Aiemmin Ko Phanganilla oli usein trooppista sadetta ja ukkosmyrskyjä, mikä oli eksoottista ja mukavaa. Monet harmitteli siellä säitä, mutta näin pitkällä matkalla oli ihan mukavaa ja tervetullutta vaihtelua. Jatkuva kosteus tosin verotti yhden homehtuneen laukun ja tuhoutuneen otsalampun verran!

Myrskyaallot pauhaa rantaan. Viidakosta valui ruskeaa lietevettä, mikä sekoittui meriveteen värjäten sen ruskeaksi.

Kaikki pelotteli, että ruoka Thaimaassa on supertulista. Lieneekö käynyt niin paljon chiliherkkiä länkkärituristeja, koska on ollut jopa hieman haastavaa saada oikeasti tulista ruokaa. Onneksi ollaan kuitenkin saatu ruuasta jo useamman kerran kunnollinen kylmä hiki otsalle, mutta kertaakaan ei ole jäänyt ruoka tulisuuden takia syömättä.

Kuvassa Krabilla syötyä papaijasalaattia, joka on ollut yksi matkan tulisimmista ruuista, ellei peräti tulisin. Sattui jo ikeniin!

Uusi ihastus on tuoreet kookospähkinät, jotka avataan viidakkoveitsellä. Makea, miedosti kookoksinen, nesteyttävä juoma imaillaan pillillä, lopuksi pähkinää avataan enemmän, jolloin sisältä voi kaapia pehmeää valkoista kookoslihaa. Suomessa en tykkää kookoksesta ja lisäks olen kuivatulle kookokselle allerginen, mutta täällä ei kumpikaan mainittu seikka ole vaivannut!

Näimme kavereita Krabilla – Riku oli mestoilla, minkä lisäksi Suomesta oli saapunut Saskia ja Mikko paikalle. Sattumalta törmäsimme myös kiipeilykalliolla Kiinassa tutustumaamme Anuun, johon olimme myös törmänneet Laosissa ja kerran Bangkokissa! Oli myös mukavaa saada uusia tuttavuuksia.

Lemmikkipapukaija, joka lenteli irrallaan seuraten paikallista naista.

Gekkojen lisäksi ollaan nähty muunlaisia liskoja, sekä erilaisia sammakoita.

Apinaperhe.

Oikeanlaisissa olosuhteissa vähenee tarve viettää aikaa internetissä. Jossain vaiheessa nettiin ei enää kaipaa lainkaan. Siksi myös blogiimme on tullut taukoa.

Kuluneet viikot olemme asuneet viidakossa bambumajassa, kalliokiipeilijöiden suosiman rannan tuntumassa Krabilla. Päivä tai pari kiipeilyä, sitten lepopäivä tai useampi hyvän kirjan kanssa riippumatossa.

Aamuisin voi herätä siihen, että apinat tutkivat majan kuistilla roskista. Muita luontohavaintoja ovat muun muassa erilaiset liskot ja myrkkyä suihkuttava liitosammakko. Viidakossa asuminen tuntuu kuitenkin kotoisalta ja myös turvalliselta, kunhan siihen suhtautuu riittävällä kunnioituksella.

Näkymä kiipeilyreitin huipulta Pra Nang -rannalle.

Vuorten läpi ei ole – kaikeksi onneksi – louhittu tunneleita tieliikennettä varten, joten sivistyksen pariin tai sieltä pois matkataan perinteisellä pitkähäntäveneellä.

Monkey business.

Wikitravel tietää muun muassa kertoa 11 miljoonan asukkaan Bangkokista seuraavaa:

1) Millään muulla merkittävällä paikalla maailmassa ei ole yhtä pitkää virallista nimeä: กรุงเทพมหานคร อมรรัตนโกสินทร์ มหินทรายุธยามหาดิลกภพ นพรัตน์ราชธานี บุรีรมย์อุดมราชนิเวศน์มหาสถาน อมรพิมานอวตารสถิต สักกะทัตติยะวิษณุกรรมประสิทธิ์.

Kielitaidon puutteessa en kykene tätä kääntämään, mutta kaupungin nimi sisältää ainakin seuraavaa: Enkelten kaupunki, mahtavin kaupunki, Smaragdi-Buddhan asuinsija, iloinen kaupunki ja jotakin valtaisasta taivaallisenkaltaisesta kuninkaallisesta palatsista sekä jälleensyntyneestä jumalasta.

Pitääkö vaatimattomuuden aina olla hyve?

2) Tilastollisesti Bangkok on planeetan kuumin kaupunki. Tätä kirjoittaessani lämpötila varjossa on 29°C, ja elämme viileää vuodenaikaa.

3) Bangkokissa on maailman pääkaupungeista vähiten viheralueita.

Kuumuutta ja liikenneruuhkia lievittää tuore ja monesti tulinen ruoka, josta ei paljon paremmaksi voi pistää. Kuvassa reissareille suunnattu hedelmämehubaari.

Kaupunki on räjähtävän värikäs ja monipuolinen, kuitenkin rento ja hymyilevä. En enää ihmettele paikan mainetta.

Saavuimme sunnuntaina aamulla ja jatkamme tänään perjantaina yöjunalla kohti etelän saaria. Palaamme vielä varmasti.

Merry Christmas & Happy New Year – mutta mikä heijastuu lasiin?

Pyydän lukijoita kiinnittämään huomiota kypäräpäiseen mieheen, joka ajaa ostoskatua moottoripyörällään. Niillä saa mennä mistä vain mahtuu, ainakin käytännössä.

Kukaan ei välty kivinorsujen valvovilta silmiltä.

TÖÖT TÖÖT, tuk-tuk tulee!

Tällä kertaa luvassa aika giganttinen kuvapäivitys. Ensin kuvia Laosista – tykkäsimme kovasti tästä sympaattisesta, ystävällisestä ja rauhallisesta maasta! Lopuksi hieman toisenlaista näkökulmaa matkustamiseen.

Saavuttuamme Laosiin suuntasimme ensin jokiveneellä kahdeksan tuntia rauhalliseen pikkukylään nimeltä Muang Ngoi. Siellä arki soljui leppoisaan tahtiin Mekong-joen kanssa, generaattori puski iltaisin sähköä kolmeksi tunniksi ja jos vielä tarvitsi valoa niin poltettiin kynttilöitä. Toisaalta tuntui ihan luontevalta mennä sähköjen sammuttua jo yhdeksän-kymmenen aikoihin nukkumaan. Täällä pääsi hyvin laosilaiseen rytmiin kiinni ja viihdyimmekin Muang Ngoissa kymmenen päivää. Mitään moottoriajoneuvoja ei löydy, sillä kylänraitti on ehkä 200 metrin pituinen.

Kaikki ruoka-annokset tehtiin aivan alusta asti. Jääkaappeja ei ollut, joten kaikki oli supertuoretta lähiruokaa. Kannatti varautua, että ruokaa sai odottaa 1-2 tuntia, sillä yleensä ruuat valmisti yksi henkilö, joka sytytti ensin hellaan tulen, keräsi tarvittavat ainekset ja alkoi kokkaamaan, annos kerrallaan. Esimerkiksi kerran tilattiin tuoremehut ja tarjoilija kävi ensin etsimässä paikalle kokin, sitten käynnisti generaattorin ja lopulta noin tunnin kuluttua saimme kolme lasia mehua.

Riku odottelemassa ruokaa komeissa kulisseissa.

Näinkin pieneen paikkaan soljui yllättävän paljon turisteja, mutta moni oli siellä vain muutaman päivän. Meistä oli hyvä rauhoittua siellä pitkään kiireisen Kiinan jälkeen.

Kaikkialla vilisti kanoja tipuineen (kanaemot opetti tipuja kuopimaan maata), aamuyöstä reviirihuutelunsa aloittavia kukkoja, koiria, kissoja ja kaakattavia ankkoja.

Ammuuuu-u! Muang Ngoissa talon pihalla ei pidetäkään autoa.

Kanoottiretkellä bongattuja jokisikoja.

Hämärän koittaessa talojen kattojen alle ja seinille kiipesi gekkoja pyydystämään ilta-ateriaksi ötököitä. Ennätys meidän bungalowin katolla oli 7 gekkoa yhtäaikaa!

Käytiin samoilemassa hieman kylää ympäröivässä viidakossa.

Pojat suunnistaa.

Ei täälläkään aina aurinko helli. Sateiden jälkeen tiet muuttuivat mutavelliksi, joilla oli vaikea kulkea liukastelematta. Kuva hiukan isommasta lähikylästä joen varrella.

Kenkiä sai olla useammankin kerran pesemässä kurasta.

Aurinkoista sadepäivien jälkeen.

Muang Ngoissa niinkuin muuallakin Laosissa vilisti tusinoittan kilttejä ja nauravaisia lapsia. Jaoimme Muang Ngoissa lapsille ilmapalloja, kuvan tytöllekään ei tullut parku vaikka pallo myöhemmin hajosi, vaan hän kehitti tästä uudenlaisen lelun.

Laosilaiset olivat iloisia, ystävällisiä ja välittömiä. Usein paikallisten kanssa asioidessa he hekottelivat samalla iloisesti, mikä tietysti tarttui. Tässä pikalähetys laosilaista mentaliteettia:   :D

Soppakeittiössä Muang Ngoin markkinoilla.

Viihtyisä bungalowimme.

Usein sisään kuului erilaisten eläinten ääntelyä, tässä kuvattu meidän ja Rikun bungalowin välissä vipeltäviä kulkijoita. Bungalowimme kuistin alta löytyi myös pesivä ankkapari.

Usein vuoret huokailivat sumua ja maisema oli satumainen. Tuntui kuin olisi elänyt pilvien keskellä!

Spotlight!

Tässä hieman sekalaisia Laos-kuvia, portti temppeliin Vientianessa.

Aamukahvi ja myslihedelmäjugurtti-annos Luang Prapangissa. Perinteisemmän maaseudun vastapainona kaupungeista löytyi fiinejä länsimaisia kahviloita.

Luang Prapangissa sai 50 sentillä hedelmistä aivan ihania tuorepuristettuja mehuja.

Ranskalaisten perintönä on patonkikulttuuri, melkein mistä vaan sai täytettyjä patonkeja.

Luang Prapangin lungein kahvila-ravintola-baari Utopia.

Utopian pihaa pimeän koitettua.

Eksyttiin toiseen ravintolaan muotinäytöksen aikaan. Catwalkilla perinneasuja.

Joulutunnelmaa Luang Prapangissa.

Jouluaaton aattona annettiin Rikulle synttärilahjaksi hunajachilimarinoitua laolaoa sekä bisbis-lakun Suomesta mitä olin kantanut mukana tähän asti :D

Lumihiutaleita Laosissa!

Kahvit emalitarjottimella tuntui jotenkin tosi kotoisalta.

Kylmän päivän pelastus – sauna!

Juuri niin, sauna! Laosista löytyy perinteinen saunakulttuuri. Sauna on höyry- ja savusaunan sekoitus. Löylyä ei heitetä mutta kuumaa höyryä päästetään yrittien läpi pieneen pimeään koppiin, missä istutaan sarongit päällä.

Käytiin testaamassa kolme saunaa, tässä Vientianen saunan yhteisestä avoimesta vilvoittelu- ja pesutilasta. Myynnissä oli maitoon sekoitettavaa tamarinditahnaa tai hunajaan sekoitettavaa yrttitomua, mitä hierottiin iholle ennen saunaan menoa. Kokeilin hunajayrittiseosta, joka tuntui hieman tiikeribalsamimaisen hehkuvalta.

Menossa höyryihin.

–

Yritän tähän loppuun tarjota hieman erilaista perspektiiviä matkustamiseen, tuntuu et tänne valikoituu vain kaikkia ihania kuvia, joissa aurinko paistaa, ruoka on ihmeellisen ihanaa ja kaikki kaunista. Matkustamissa on myös muitakin puolia, jotka ei ehkä tässä välity niin hyvin.

Matkanteko voi välillä käydä voimille, etenkin kun olemme pyrkineet menemään vain maita ja meriä pitkin välttäen lentämistä (ainoa lento on ollut Tokioon). Takana on yksi kahden vuorokauden merimatka, tuhansia kilometrejä junilla ja muutama tuhat myös bussilla. Toisaalta lentäminen se vasta rasittavaa onkin – yllättävän mukavissa läpi yön kulkevissa liikennevälineissä voi rauhallisesti makoilla määränpäähän saakka.

Kuva yöbussistamme välillä Kunming – Luang Prapang, matka kesti 26 tuntia. Laosissa piti liikkua vain busseilla ja tie oli äärimmäisen pomppuisaa, mutkaisaa ja mäkistä. Onneksi kaikki ajoivat tosi hiljaa, muuten meno olisi voinut olla jokseenkin hiuksia nostattavaa.

Liitin tämän kuvan tähän vain siksi, että kun otin tämän otoksen, tunsin oudon nipistyksen reidessäni. Bungalowissa nipistyksen aiheuttajaksi paljastui paksu musta iilimato, joita löytyi kolmisen kappaletta housujeni alta. Nappasimme nämä kaverit pieneltä viidakkoretkeltämme.

Iilimatoja ja potentiaalisesti malariaa ja dengue-kuumetta kantavia hyttysiä pahempia luonnonkappaleita emme ole kohdanneet. Muutaman kerran on ollut jotain pientä flunssaa ja Kiinassa kerran maha myllersi hurjasti.

“When you have heard,

you must listen;

When you have seen,

you must judge in your heart”

-Lao proverb

Vang Vieng nimisessä kylässä Laosissa heräsi ehkä eniten kysymyksiä turismin vaikutuksesta. Ja turismin laadusta, matkailuakin voi harrastaa niin erilailla. Jo Vang Viengiä lähestyttäessä huomasin, miten paikallisen käyttäytyminen falangeja eli ulkomaalaisia kohtaan muuttui kylmäkiskoisemmaksi ja etäisemmäksi.

Vang Viengillä on komeiden maisemien lisäksi  maine Laosin “bilekeskuksena”, ja en yhtään ihmetellyt paikallisten käyttäytymisen muutosta kun päästiin perille. Tottakai siellä käy fiksujakin turisteja, mutta tuntui että liian moni oli tullut sinne käyttäytymään huonosti. Ehkäpä suurin ongelma oli paikallisten pitämät baarit, jotka soittivat myöhään yöhön musiikkia hyvin kovaa, eivätkä kunnioittaneet lainkaan laosilaista rytmiä. Luulen, että tämä myös karkoittaa potentiaalisia turisteja, sillä paikka on räätälöity vain jollekin tietylle ihmisryhmälle. Jatkoimme sieltä hyvin nopeasti Vientianeen, hieman huonovointisina näkemästämme.

Etenkin Laosissa matkaillessa on mietityttänyt se, että on mukana levittämässä turismia kaukaisempiin paikkoihin, kuten Muang Ngoihin, missä elinkeino on hiljalleen siirtymässä turismiin perinteisten elinkeinojen harrastamisen sijaan. Toisaalta turismi on varmasti kannattavampaa ja leppoisampaa bisnestä. Muang Ngoissakin bungaloweja pitävä perhe sai työskennellä yhdessä, emäntä kokkasi ruokia ja hoiti lapsia, isäntä laajensi bisnestä ja auttoi myös ravintolassa ja lastenhoidossa. Paikalliset vaikuttivat tyytyväisiltä ja iloisilta, toisin kuin suurin osa Vang Viengissä.

Ilmarin löytämässä Lucretia Stewardin kirjassa Tiger Balm (Travels in Laos, Vietnam & Cambodia) kerrotaan, että vielä vuonna 1990 Vang Viengiin ei päästetty matkailijoita: “Vang Vieng was some four hours’ drive from Vientiane near Sayaboury and supposed to be rather beautiful but foreigner were not permitted to go there because of possible attacks by bandits or outbreaks of fighting.” Aika paljon meininki on muuttunut niinkin lyhyessä ajassa.

Vientianessa näkyi hämmentävä määrä upouusia isoja autoja, tuntui että 7/10 autosta oli tällaisia. Voi olla, että turistibisnes kannattaa ja yhä useammalla on varaa satsata hienoon autoon.

Kaikki eivät kuitenkaan hyödy turismista, eikä turisti voi auttaa jokaista. Matkalla näkee valtavia elintasoeroja ja suurta köyhyyttä. Jokaista ei voi auttaa ja avustaa. Välillä myös paikalliseen kulttuuriin kuulumattomuus ja jatkuva paikasta toiseen liikkuminen uuvuttaa, tuntee olevansa irtolainen.

Chiliteessä on aikalailla esitelty postikorttimaisia kuvia, mutta kurisioteettina taltioimme myös kaikkea muuta – rujonkaunista, kaaottista, outoa… Näitä ei vaan aina päädy blogiin asti.

Yksinäinen mies ja rapistunut kuja.

Maisemat ei aina hivele silmiä.

Kunmingin Wallmartin ruokaosastolla myytiin surullisia sammakoita ja kilpikonnia. Lokkipuistossa taas myytiin johonkin ripustettavia palloja, joiden sisään oli laitettu eläviä kaloja tai punakorvakilpikonnavauvoja. Länsimainen lihan tehotuotanto ei ole ehkä kauniimpi juttu sekään, mutta asiaa ei ole tottunut kohtaamaan.

Oudot tavat myös ihmetyttävät. Tässä kuva ravintolasta Hangzhuossa, missä paikallinen seurue heitti kaikki roskat lattialle.

—

Loppuun vielä muutama lause viime kuulumisista.

Nyt ollaan Bangkokissa huomiseen, tästä suunnistetaan saarille snorkkeloimaan ja joogaamaan. Käytiin Non Khaissa katsomassa isoja Buddha- ja muita patsaita patsaspuistossa, loppuun vielä pari kuvaa tältä seikkailulta.

Sellaista tällä kertaa! Mitä parhainta alkanutta vuotta kaikille! :)

P.S. Mistä mahtaa tulla tämän postauksen otsikko…?

Linjuriautojen kunkku kuljetti meidät vanhasta monarkkien pääkaupungista, Luang Prapangista, kuoppaista tietä kohti etelää.

Yllättävää kyllä, mukavin tapa matkustaa lyhyitä etäisyyksiä Laosissa on tuk-tuk, nyrkkipajassa moottoripyörästä avotaksiksi muokattu vehje. Länsimaiden törmäysturvavaatimukset eivät miltään osin täyty, mutta kuumotukset mitätöi liikenteen leppoisan turvallinen vauhti ja rytmi. No rush, no problem, baw pen nyung.

Jokien tuk-tuk kuljettaa Mekongia ylävirtaan.

:)

Mukana matkassa on ystävämme Riku, joka tavoitti meidät Yangshuossa. Matka Laosiin jatkuu kolmistaan. Aivan mahtavaa!

Alla pari kuvaa Yangshuosta, lopussa Kunmingin seudulta, missä parhaillaan oleilemme. Kunming on Yunnanin pääkaupunki, joka sijaitsee lähes parin kilometrin korkeudella. Täällä tuntuu olevan leppoisampi meininki kuin mitä muualla kokemassamme Kiinassa. Vuoristoilma myös tuntuu raikkaan virkistävältä.

Jylhiä Yangshuon maisemia.

Kävin bambulauttaretkellä hollantilaisen Denniksen ja hongkongilaisen Yaun kanssa.

Siinä paha missä mainitaan :D (Dennis ja Yau, thanks for all the laughs and nice moments!)

Paikallinen vanha mummo yritti sitkeästi kaupitella kukkaseppelettä kahdella juanilla (= n. 0,3 euroa) ja koska ei meinannut jättää meitä millään rauhaan, annoin hänelle yhden juanin setelin (= n. 0,15 euroa) jolloin rouva halusi välttämättä antaa meille seppeleen.

20 juanin setelissä esiintyvä maisema, pojat sommittelemassa.

Seteli ja maisema.

Auringonlasku vuorilla.

Tein vielä seuraavana päivänä fillariretken poikien kanssa.

Poljettiin maaseudulle, pientä polkua joka kulki riisipeltojen poikki.

Käytiin visiitillä paikallisessa koulussa, lapsia nauratti. Kiinankielentaitoinen Yau mukana helpotti kummasti kaikkia asioita ja oli kiva saada häneltä kiinalaista näkökulmaa ja asiantuntemusta asioihin.

Lapsilla oli juuri ollut englannintunti. Tässä hieman tunnilla opiskeltua hyödyllistä käytännön englannintaitoa.

Koulun seinille oli kiinnitetty kylttejä, joissa kerrottiin käyttäytymissääntöjä. Kielioppi näyttää olevan hallussa.

Maisemaa. Otettiin Denniksen kaa kuvia ja yhtäkkiä Yau päätti marssia keskelle peltoa moikkaamaan maanomistajaa. Turisivat hetken ja meidätkin viittoiltiin paikalle. Perehdyttiin hieman vesipuhveleihin ja riisinviljelyksen saloihin.

Söin aamiaiseksi riispuuroa! Minut tuntevat varmaan hieman hieraisevat silmiään, sillä suurin inhokkiruokani on puuro. Tämä kuitenkin oli enemmänkin riisikeittoa, johon sai mausteeksi muunmuassa tuoretta chiliä.

Yangshuon paras ja sympaattisin teekauppa. Käytiin täällä aika monta kertaa ja nautiskeltiin mielettömän hyviä teitä, muunmuassa 28 vuotta vanhaa puérh teetä! Eli yhtä vanhaa kuin mitä olen..! Suosittelemme kauppaa kaikille Yangshuonkävijöille, sijaitsee West Streetin lopussa vasemmalla puolella tietä.

Aamiaisella poikien kanssa, viimeisenä päivänä Yangshuossa. Tässä kansankeittiössä sai valita lukuisista täytteistä kulhon täyteen. Käytiin täällä Ilmarin (usein mukana myös Yau) kanssa monta kertaa, koska ruoka oli edullista (annos noin 1-1,5 e) ja maukasta.

Annokseni ennen paistamista. Valittavissa oli muuten tuoreen bambun ja chilin lisäksi esimerkiksi kolmea erilaista tofua ja kahta erilaista sientä!

Lopputulos! Mmmm hyvää oli!

Seuraamme liittyi kaksi kiinalaista turistia, jotka ottivat kuvia meistä joten otimme myös kuvia heistä.

Junassa Guilinista Kunmingiin. Kesto oli 18 tuntia ja rattoisasti sujui.

Teehuoneessa Kunmingissa, juotiin huippuhienoa pu’erh-teetä.

Pojat neuvotteluhuoneessa.

Tehtiin päiväreissu kivimetsään (stone forest), valtavan kokoinen alue täynnä mielettömiä kivimuodostelmia, -torneja ja -pylväitä.

Näköalatorni.

Kiveä riittää. Uskomatonta muuten, että muinaista merenpohjaa on nyt lähes parin kilometrin korkeudella!

Kukkuu! Portti ihmemaahan..?

Riku esittelemässä iPadia kiinalaiselle tädille ravintolassa.

Ravintolassa nautittiin muunmuassa kotitekoista tofua ja parsakaalia. Kiinalaisessa aterioinnissa on erityisen hauskaa se, että pöytään tilataan erilaisia annoksia jotka sitten jaetaan seurueen kesken.

Ruoka on muuten mielestäni parantunut, mitä etelämmäksi ollaan tultu – chili on tujumpaa ja maut rikkaampia. Parasta Yangshuolaisissa ruokakokemuksissa oli Yaun mukanaolo, lähes aina pyydettiin että tämä hoitaa tilauksen ja pöytään tuli mitä erinäisimpiä herkkuja!

Tilattiin Yaun ja Denniksen kanssa paikallisessa ravintolassa niin tulista settiä, että sukat pyöri jaloissa. Oltiin edellisena iltana käyty intialaisessa, jossa erikoistulisesta tilauksestamme huolimatta emme saaneet lainkaan tulista ruokaa. Yau pyysi sitten seuraavana iltana, että “tehkää ruuasta tosi tosi tosi tulista, niin tulista kuin osaatte”, ja siltä se kyllä maistuikin :D Tässä paikallista erikoisuutta, beerfishiä, eli kalaa chiliolut-kastikkeessa.

Ei muuta kuin kohti Laosia, Ilmari ja Noora kiittävät ja toivottavat hyvää itsenäisyyspäivää! :)

Kolmannen tehtävän ohjeistus oli seuraavanlainen:

“Kuutti on köllötellyt oranssilla tyynyllä jo pidemmän aikaa. Miten paikalliset kuutit elävät? Kuvatkaa paikallinen kuutti sille ominaisessa ympäristössä. Kertokaa paikallisten kuuttien elitavoista.”

Kiinankuutti asuu teepöydällä. Se juo aina ensimmäisen haudutuksen. Vasta sen jälkeen saamme me ihmiset siemailla teetä.

Kiinankuutilla on kaveri – Kolmikonna. Se kantaa suussaan ja selässään kolikkoja ja vaatii myös aina ensimmäisen teehaudutuksen.

Kun Kiinankuutti kasvaa isoksi, siitä tulee lohikäärme.

Kolmikonnasta tulee isona VIELÄ ISOMPI!